Milloin on oikea aika ryhtyä yrittäjäksi?

Moni pohtii tälläkin hetkellä, uskaltaisiko hypätä yrittäjyyden maailmaan. Ajat saattavat tuntua epävarmoilta, ja tyhjän päälle jääminen jännittää. Tämä juttu kannattaa lukea, jos haluat rohkaisua ehkä yhteen elämäsi isoimmista päätöksistä.

Asiantuntijan mukaan ei kannata jäädä liian pitkäksi aikaa odottamaan parempia aikoja, mikäli mielii yrittäjäksi. Kuva: Mimmit sijoittaa

Let’s face it – ympärillämme tapahtuu jatkuvasti asioita, joihin emme voi vaikuttaa. Taloussuhdanteet elävät, ja se vaikuttaa väistämättä myös yritysten mahdollisuuksiin navigoida markkinoilla.

Tästä voisi helposti tehdä sen johtopäätöksen, että yrityksen perustamiselle on olemassa parempia ja huonompia aikoja.

Kysyimme Nordean yrityspankin johtaja Nina Luomaselta hänen näkemystään siihen, milloin yrittäjäksi oikein kannattaisi ryhtyä.

Aloitetaan olennaisimmasta: 

”Ei välttämättä ole olemassa mitään objektiivisesti hyvää tai huonoa hetkeä ryhtyä yrittäjäksi”, Luomanen toteaa, ja jatkaa:

”On kuitenkin sinänsä totta, että suhdanteet voivat vaikuttaa kysyntään ja rahoitusmahdollisuuksiin, ja siksi haastavampina aikoina riskienhallinta korostuu.”

Riskienhallinnalla hän viittaa erityisesti realistisen liiketoimintasuunnitelman luomiseen. 

Luomasen mukaan ajoitusta tärkeämpää onkin itse asiassa huolellinen valmistautuminen. Varsinkin talouden sakatessa hyvän suunnitelman merkitys korostuu entisestään.

”Eli kun sinulla on idea, niin lähde oikeasti miettimään myös realiteetteja, ja tuo luvut idean taakse”, hän neuvoo. 

Eli jos fokus on kirkkaana ja liiketoimintasuunnitelma selkeä, ei kannata jäädä liian pitkäksi aikaa odottamaan parempia aikoja. 

”Rohkeus korostuu vaikeimpina aikoina. On varmasti esimerkkejä menestyvistäkin yrityksistä jotka ovat syntyneet haastavien suhdanteiden aikaan”, Luomanen toteaa.

Trendit ovat hyvä kompassi, mutta huono kartta

On aina hyvä idea seurata, mitä ympärillä tapahtuu. Varsinkin yrittäjälle voi olla hyödyllistä miettiä, millaiseen ongelmaan oma yritys pystyy vastaamaan.

”Trendejä kannattaa seurata jonkun verran ja ymmärtää, missä asiakkaiden kiinnostus liikkuu. Mutta jos haluaa tehdä pitkäjänteisempää yritystoimintaa, niin kannattaa miettiä, ratkaiseeko oma yritys oikeasti jonkun ongelman, tai onko sinulla jokin sellainen tekijä, jolla erotut muista”, Luomanen neuvoo.

Lisäksi hän korostaa uudistumisen tärkeyttä. Oman yrityssuunnitelman rakentaminen tämänhetkisen trendin varaan voi olla nopea startti, mutta sen jälkeen on kyettävä uudistumaan, jos mielii pidempiaikaista menestystä yrittäjänä.

”Trendit ovat hyvä kompassi, mutta huono kartta”, Luomanen summaa.

Tässäkin tullaan siis lopulta hyvän valmistautumisen tärkeyteen.

Onko juuri nyt hyvä hetki ryhtyä yrittäjäksi?

Hyviä uutisia meille kaikille: Luomasen mukaan ilmassa on selviä piristymisen merkkejä taloudessa, ja yritysten luottamus ja rohkeus investoida on lähtenyt kasvuun. 

Mikäli haaveissasi on ryhtyä yrittäjäksi mahdollisimman pian, aloita kysymällä itseltäsi, miksi haluat yrittäjäksi. Onko kyseessä puhdas intohimo, haave vapaudesta vai jotain aivan muuta? 

”Kun vastaus tähän on kirkkaana, voi alkaa miettimään käytännön realiteetteja”, Luomanen toteaa, ja heittää muutaman pohdinnan aiheen lisää:

”Kysy itseltäsi ainakin seuraavat kysymykset: Onko minulla rahaa, aikaa ja energiaa tähän? Miten voin testata yritysideaani ja mitä riskejä siihen liittyy?” Luomanen neuvoo.

Tosin näiden asioiden kanssa ei tarvitse tuskastella täysin yksin, sillä pankista voi saada sparrailuapua varsinkin rahoitukseen liittyvien kysymysten kanssa.

Lisäksi on hyvä pitää mielessä se vaihtoehto, että aloittaa voi kevyestikin.

Luomasen mukaan yhä useampi nykyään testaa aluksi omaa ideaansa pienemmällä pääomalla tai esimerkiksi kevytyrittäjänä, ennen kuin lähtee hakemaan isompaa rahoitusta.

”Se ei ole pelkkää varovaisuutta, vaan ihan fiksuuttakin, jos kyseessä on sellainen yritysidea, jota pystyy aluksi tekemään pienemminkin”, Luomanen sanoo.

Mistä tietää olevansa valmis yrittäjäksi?

Ulkoisten seikkojen lisäksi on syytä kääntää katse myös itseensä ja omiin valmiuksiin ryhtyä yrittäjäksi.

”Sinun ei todellakaan tarvitse olla täydellinen aloittaessasi, mutta kannattaa olla aina valmis opettelemaan uutta”, Luomanen tiivistää näkemyksensä.

Hänen mukaan yrittäjän tulee sietää epävarmuutta, sekä olla valmis pyytämään tarvittaessa apua. Asiat kun eivät aina mene niin kuin on ne suunnitellut.

”Yrittäjyyttä olisi hyvä ajatella jatkuvana oppimatkana sen sijaan, että se olisi jokin tietty rooli, johon vain hypätään”, Luomanen sanoo.

Tietty taloudellinen puskuri tai turvaverkko eivät ole Luomasen mukaan edellytyksiä yrittäjäksi ryhtymiselle, mutta ne saattavat tuoda mielenrauhaa.

”Tärkeintä olisi tunnistaa oma riskinsietokykynsä ja miettiä etukäteen, miten toimii paineessa”, hän sanoo.

Vedetään lopuksi kaikki vielä yhteen!

Koska täydellistä ajoitusta yrittäjäksi ryhtymiselle ei yleensä ole, on itselle oikea aika silloin, kun on ensin kirkastanut omat tavoitteet ja motiivit sekä tehnyt realistisen liiketoimintasuunnitelman.

Loput kyllä oppii matkan varrella.

Iines Joronen

Globaaleista ilmiöistä kiinnostunut valtsikalainen, joka inspiroituu intuitiokorteista ja kovista treeneistä. Mimmit sijoittaa -median toimittaja.

Seuraava
Seuraava

Kirje kaikille entisille nuorille – mitä haluaisin vanhempien sukupolvien ymmärtävän