Talouden puhutuimmat: Mikä on Uniper-kriisi ja miksi kaikki on nyt niin kallista?

Talousmaailman puhutuimmat aiheet lyhyesti. Kurkataan viime viikkojen otsikoiden aiheisiin, esimerkiksi inflaatioon ja Fortumin Uniper-sotkuun.

Kuva: Veera Kesänen

Inflaatio, elinkustannusten ja korkojen nousu, polttoaineen hinta, pörssin mahdollinen romahdus ja Fortum-Uniper sotku ovat olleet otsikoissa koko kesän. Mitä ne tarkoittavat ja miten ne vaikuttavat tavallisen ihmisen talouteen? Talouden puhutuimmat -sarja kokoaa yhteen talousmaailman kuumimmat aiheet viime viikkojen ajalta.

Mihin se inflaatio vaikuttaa ja mistä se tuli?

Tilastokeskuksen mukaan Suomen inflaatio oli heinäkuussa 7,8 prosenttia, ja luvun ennustetaan vain nousevan. Eniten inflaatio on vaikuttanut tavallisiin elinkustannuksiin, kuten ruoan, sähkön ja polttoaineen hintoihin. Esimerkiksi sähkön hinnan ennustetaan nousevan loppuvuotta kohden melkein kolminkertaiseksi viime vuoden hintaan nähden, uutisoi Yle. 

Sähkön kallistuminen tarkoittaa monessa taloudessa esimerkiksi talon lämmityskulujen nousua kylminä talvikuukausina. Polttoaineen ennätysmäinen kallistuminen taas vaikuttaa myös ruoan hintaan, koska se nostaa kuljetus- ja tuotantokuluja. 

Yksi syy inflaatioon on Venäjän aloittama sota Ukrainassa. Sota aiheuttaa epävarmuutta yritysmaailmassa ja tavallisten ihmisten taloudessa laajojen pakotteiden vuoksi.  Alkysysäyksen inflaatiolle antoi kuitenkin jo koronapandemia. 

Inflaatio ei ole vain Suomen ongelmana, vaan se vaikuttaa maailmanlaajuisesti. Kaiken kaikkiaan länsimaiden taloutta uhkaa taantuma, joka on monien asioiden summa. 

Osakekurssit ovat alhaalla, mutta jääkö rahaa sijoittamiseen?

Osakesäästötilit ovat huutaneet punaista jo pitkään. Heinäkuussa osakemarkkinoilla on ollut vahvaa nousua, mutta indeksi on yhä huomattavasti punaisella viime vuoteen verrattuna.

Sijoittamisen ideanahan on myydä kalliilla ja ostaa silloin, kun osakkeiden hinnat ovat mahdollisimman alhaalla. Vaikka sijoittajalle alhaiset hinnat voivat tuntua nyt houkuttelevilta ostopaikoilta, monen kukkaroa kiristää elinkustannusten nousu. Jääkö sijoittamiseen enää rahaa?

Ermitage Partnersin pääekonomisti Anssi Rantala arvioi Helsingin Sanomien haastattelussa, että taantumapelon voimistuminen ja siihen liittyvä odotus rahapolitiikan maltillisemmasta kiristämisestä eivät ole kestäviä perusteita osakemarkkinoiden nousulle. 

Jokaisen pitääkin itse miettiä, miten budjetoi taloutensa. Varmaa kuitenkin on, että taantuma tai pörssikurssien suunta ei ole ikinä lopullinen. 

Mikä se otsikoissa pyörinyt Uniper-kriisi on?

Jos olet lukenut kesän aikana otsikoita, olet varmasti törmännyt suomalaisen energiakonserni Fortumin ja saksalaisen energiayhtiö Uniperin nimiin. Fortumin tytäryhtiö, saksalainen Uniper, on ajautunut kriisiin. 

Uniper on sitoutunut pitkiin kaasun toimitussopimuksiin ja -hintoihin. Kaasun markkinahinta on kuitenkin noussut huomattavasti, kun venäläinen maakaasu- ja öljykonserni Gazprom ei ole pystynyt toimittamaan kaasua sopimuksen mukaan. Gazprom on julkisesti kertonut syyksi kaasuputkien tekniset ongelmat, mutta Venäjä käy myös tunnetusti energiasotaa vastatoimina lännen asettamia pakotteita vastaan. 

Uniperin kriisin lasku voi langeta lopulta suomalaisten veronmaksajien harteille. Suomen valtio, eli viime kädessä suomalaiset veronmaksajat, omistaa valtaosan Fortumista, joka puolestaan omistaa merkittävän enemmistön Uniperista.

Osuuspankin analyytikko Henri Parkkinen kommentoi Iltalehdelle, että tavallisten veronmaksajienkin pitäisi olla kiinnostuneita Uniperin ja Fortumin kohtalosta. Valtio on sijoittanut Fortumiin miljardeja euroja. Helsingin Sanomien mukaan taas valtion olisi pakko pelastaa Fortumin kaltainen jättiyhtiö mahdolliselta konkurssilta verorahoilla.

Xia Torikka

Mimmit sijoittaa -median toimittaja.

Edellinen
Edellinen

Toistuuko ysärilama? Mimmi vastaa

Seuraava
Seuraava

Mikä Euribor? Mimmi vastaa