Taloudellinen suunnittelemattomuus on naisten kompastuskivi – millainen sijoittaja on suomalainen nainen?

Sijoittavien naisten määrä kasvaa Suomessa kovaa kyytiä. Esimerkiksi Nordnet Suomen viime vuoden 100 000 uudesta asiakkaasta 43 % oli naisia. Naiset ovat innostuneet erityisesti rahastosijoittamisesta, mutta suunnittelematon rahankäyttö vaarantaa monen vaurastumisen.

Kuva: Johanna Taskinen / Mimmit sijoittaa.

Kuva: Johanna Taskinen / Mimmit sijoittaa.

Suomalaiset naiset ovat sijoittajina lähtökohtaisesti miehiä varovaisempia ja vastuullisempia. Vastuullisemmat valinnat, pitkäjänteisyys ja vähempi riskinotto näyttävät kuitenkin kannattavan: naisten sijoitussalkut ovat keskimäärin miesten salkkuja tuottavampia. 

Naisten varovaisuutta selittää muun muassa se, että yksi suurimmista motiiveista säästämiselle ja sijoittamiselle on oman ja läheisten hyvinvoinnin ja tulevaisuuden turvaaminen. Varovaisuus näkyy sijoituskohteen valinnassa, mutta saattaa pahimmillaan estää koko säästämisen ja sijoittamisen aloittamisen.

Rahastot ykkösvalinta

Naisten sijoituskohteeksi valikoituu useimmiten rahasto: kaksi kolmaosaa Nordnetin naisasiakkaista sijoittaa niihin. Suosituimpia ovat pohjoismaiset indeksirahastot. Indeksirahastojen ohella suosiotaan ovat kasvattaneet kestävän energian ETF-rahastot sekä pienyhtiörahastot.

Nordnetin naisasiakkaista 57 % sijoittaa myös osakkeisiin. Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppuraisen mukaan suomalaisten ostetuimmat osakkeet ovat samat sukupuoleen katsomatta. Eroja alkaa löytyä vasta, kun vertaillaan laajempaa sijoituskohteiden joukkoa.

“Miehillä ja naisilla osakesuosikit ovat täysin samat: Fortum, Nordea, Sampo, Nokia ja Finnair. Miesten ja naisten rahat menevät ylipäätään samoihin kohteisiin, mutta sijoitusten painotus on erilainen”, Tuppurainen kertoo.

Haasteena elämän hektisyys ja suorituskeskeisyys

Vaikka naiset sijoittavat aiempaa enemmän, leimaa suunnittelemattomuus yhä monen rahankäyttöä. Suurella osalla naisista ei ole taloudellista suunnitelmaa tai vaikka suunnitelma olisikin, se ei ole realistinen. Rahat häviävät tililtä seuraavaan palkkapäivään mennessä, eikä säästöjä kerry.

Naiset ja raha -kirjan kirjoittaneen yhteiskuntatieteiden tohtori Leila Simosen mukaan kiire ja elämäntyylimme suorituskeskeisyys vaikeuttaa oman talouden haltuunottoa. Yhä useampi nainen pyrkii menestymään elämän jokaisella osa-alueella: täydellisyyttä tavoitellaan niin työelämässä, sosiaalisissa suhteissa kuin vapaa-ajallakin.

Velvollisuuksia, paineita ja kalenterimerkintöjä täynnä olevassa arjessa oman talouden suunnitteluun ei yksinkertaisesti jää aikaa tai energiaa.

“Säästämisestä ja sijoittamisesta ei haluta tehdä uutta pakkoa muiden velvollisuuksien rinnalle”, Simonen korostaa.

Tämä selittää myös naisten pitkäjänteistä rahastoihin kohdistuvaa sijoittamista. Harvalla naisella on mahdollisuus seurata päivittäin tai edes viikottain pörssikurssien kehitystä.

Omat tarpeet taka-alalla

Simosen mukaan suunnittelematon rahankäyttö kertoo myös siitä, että naiset eivät koe itseään arvokkaiksi. Nainen haluaa olla hyvä ystävä, työntekijä, kumppani ja äiti. Omat tarpeet jäävät tällöin helposti taka-alalle.

“Ammatillinen minä ja muille näkyvät roolit ovat arvokkaita, joten niihin panostetaan. Samalla omat raha-asiat jäävät huonolle hoidolle”, Simonen pohtii.

Nainen satsaa perheeseen, mies harrastuksiin

Raha on naiselle ensisijaisesti väline hyvän elämän saavuttamiseen. Läheisten hyvinvointi on myös tärkeää. Simosen mukaan naiset tukevat taloudellisesti läheisiään kriisin tai sairastumisen hetkellä. 

Sukupuolten eroavat rahankäyttötavat voivat olla este naisen omalle vaurastumiselle heterosuhteissa.

“Moni nainen käyttää rahaa perheen ja kumppanin hyväksi samalla, kun mies kasvattaa omaa varallisuuttaan ja kuluttaa omiin mielenkiinnon kohteisiinsa”, Simonen toteaa.

Rahasta puhuminen kannattaa

Harva rakastunut sopii kumppaninsa kanssa siitä, miten suhteessa käytetään rahaa. Arjen keskellä rahan käyttöön syntyy kuin huomaamatta rutiineja, joita ei tajua ajatella saati kyseenalaistaa. 

Rutiinien muodostumiseen vaikuttavat muun muassa kulttuurilliset tekijät, yhteiskunnallinen asema sekä se, miten parin lapsuudenkodeissa on toimittu rahan suhteen. 

Simosen mukaan pelisääntöjen puuttuessa nainen on kuitenkin heterosuhteissa usein häviävä osapuoli. 

“Mies esimerkiksi syö huomattavasti enemmän kuin nainen, mutta maksaa puolet ruokakuluista – jos sitäkään”, Simonen konkretisoi.

Simonen kehottaa sopimaan avoimesti rahan käytöstä parisuhteessa, vaikka rahasta puhuminen saattaakin tuntua aluksi epämukavalta. Tilannetta on hyvä tarkastella uudestaan vaikkapa vuoden välein ja toimintatapoja muuttaa tilanteen niin vaatiessa.

Sijoittajaksi askel askeleelta

Simonen kannustaa naisia ylipäätään pohtimaan taloudellista tulevaisuuttaan ja rahankäyttöään. Jos oman talouden suunnittelun, säästämisen ja sijoittamisen aloittaminen tuntuu vaikealta, kannattaa sitä lähestyä askel kerrallaan.

“Tärkeintä on olla utelias ja uskoa, että raha-asioiden haltuunotto on mahdollista ja jopa hauskaa. Ja toisaalta pitää mielessä, että taloudellinen vauraus on vain yhdenlaista elämän rikkautta”, Simonen painottaa. 

“Myös henkisyys, tasapaino ja arjen pienet ilot ovat merkityksellisiä.”

Lisälukemista aiheesta: Leila Simonen – Naiset ja Raha (2021) (Saatavilla e-kirjana ja äänikirjana äänikirjapalveluissa)

Matleena Inget

Kestävästä kehityksestä ja kulutuksesta sekä taloudesta innostunut kauppislainen, joka on utelias ymmärtämään maailmaa ja muita ihmisiä. Mimmit sijoittaa -median toimittaja.

Edellinen
Edellinen

Sointu Borg: ”Jos ovet eivät aukea, ne potkitaan auki”

Seuraava
Seuraava

Itsekkyys ja raha – toimiva kombo