Sointu Borg: ”Jos ovet eivät aukea, ne potkitaan auki”

 

Kun Sointu Borg sanoi ääneen, että haluaisi tehdä emännöinnistä pääasiallisen palvelun, ihmiset nauroivat päin naamaa.

Tinja Hokkanen, teksti

Anniina Ståhlberg, kuvat

1A1A8148-5EA2-4FD4-83C7-6C6D531303AE.png

Diili-ohjelman voittanut Sointu Borg, 29, teki jo lukioikäisenä opintojen ohella promootio- ja emännöintikeikkoja. Opiskeluaikanaan hän perusti Viphost Finland -yrityksen, jota alkoi pyörittämään täysipäiväisesti valmistuttuaan kauppatieteiden maisteriksi kesällä 2020. Borg oli myynyt yrityksensä kalenterin täyteen vuodelle 2020. Sitten tuli koronapandemia ja tyhjensi koko vuoden kalenterin lähes kerralla.

“Edellisen tilikauteni liikevaihto oli kuusi tuhatta euroa. Tämä avaa vähän sitä, että oikeastaan kaikki meni”, Borg kertoo.

Borgilla oli sen verran säästöjä, että hän pystyi elämään korona-aikana ilmankin töitä. Opiskeluaikana Borg oli oppinut elämään niukasti, ja koronaepidemia palautti elämän takaisin noihin aikoihin.

“Hernekeitto tuli hyvin tutuksi. Teimme avopuolisoni kanssa rahankäytöstä eräänlaisen leikin, joka auttoi selviämään vaikeasta ajasta leikin varjolla. Kauppaan mennessämme mietimme, millä summalla voimme syödä seuraavan viikon.”

Koronavuoden 2020 alussa, kalenterin tyhjennyttyä, Borgille tarjoutui mahdollisuus hakea Diili-ohjelmaan. Borg pelkäsi rohkean henkilötaustansa vaikuttavan ohjelmaan pääsyyn ja oli perääntyä. Lopulta hän kuitenkin rohkaistui ja hakeutui ohjelmaan.

“Mietin kotona rahattomana, että sinne tulee vain supermenestyjiä. Tiesin kuitenkin, etten voi jäädä laakereilleni odottamaan, että tilanne rauhoittuu.”

Raskas mutta arvokas matka Diilissä opetti Borgille paljon. Nykyään Borg on tyytyväinen päätökseensä lähteä mukaan ohjelmaan, jonka avulla hän löysi uusia piirteitä itsestään.

”Ohjelmaan osallistuminen oli kokemus itsessään. Tajusin, että minussa on potentiaalia, jota en ole huomannut hyödyntää”, Borg pohtii.

”Jokaisen ihmisen suhde rahaan on monimutkainen”

Diili-voitto toi mukanaan paitsi arvokasta kokemusta, myös uuden, tuottavan yrityksen ja uudenlaista taloudellista vakautta. Borgin kotikasvatuksessa on opetettu rahan arvo, ja rahankäyttäjänä hän sanoo olevansa suunnitelmallinen.

“En elä yli varojeni, mutta haluan myös nauttia rahan tuomista mahdollisuuksista silloin, kun niitä on. Itselleen pitää voida sallia pieniä nautintoja. On ihan okei välillä tilata ruokaa kotiin tai ostaa uusi mekko silloin tällöin.”

Diili-voiton mukanaan tuomat tulot toivat Borgin uuden tilanteen eteen.

“Opiskeluaikana sai aina miettiä, millä maksaa seuraavan kuukauden. Se on todella uuvuttavaa. Nyt olen lähtenyt ihan nollasta näin 29-vuotiaana säästämään esimerkiksi asp-tilille.”

Borgin mielestä sijoitustapoja on yhtä monta kuin on ihmistä. Uudessa tilanteessa Borg on ottanut selvää, mistä kannattaa lähteä liikkeelle.

“On sellainen stereotypia, että kauppatieteiden maisterille on itsestään selvää, mitä sijoittaminen tarkoittaa. Se ei ollut pääaineeni, en tiedä siitä mitään.”

Borgin ensimmäinen sijoittamiseen ja säästämiseen liittyvä haave on oma omistusasunto.

“Tyhjiö sisälläni ei tule koskaan täyttymään millään rahasummalla. Olen nähnyt masentuneitakin rikkaita, raha rahan vuoksi ei kiinnosta minua ollenkaan. Jokaisen ihmisen suhde rahaan on monimutkainen”, Borg kiteyttää.

DFCBAFC8-7861-4DFF-B9CF-03CE4538C317.png

”Vastavirtaa vastaan on kannattanut uida”

Nuori yrittäjä on kohdannut ennakkoluuloja yritysmaailmassa. Myös kauppatieteen opiskelijat ovat kyseenalaistaneet Borgin valintoja. Häneltä on muun muassa kysytty, miksei hän tekisi koulutustaan vastaavaa työtä.

“Kun aikoinani sanoin ääneen, että haluaisin tehdä emännöinnistä pääasiallisen palvelun, ihmiset nauroivat minulle päin naamaa”.

Diili-voiton jälkeen Borg painiskelikin sen kysymyksen kanssa, onko hän tehnyt oikean valinnan lähtiessään kehittämään yritysideaansa eteenpäin.

“Kun syö kotona valmishernekeittoa eksistentiaalisessa kriisissä, kyllä siinä alkaa miettiä, olenko aivan jäljessä kaikesta. Ikätoverini ostavat sijoitusasuntoja ja mietin, olenko lähtenyt viemään uraani oikeaan suuntaan. Näen kuitenkin emännöinnissä potentiaalia ja haluan kehittää sitä eteenpäin.”

Diili-voitto ja sen mukanaan tuoma uusi tilanne osoitti Borgille kuitenkin, että kannattaa pitää oma päänsä ja tehdä sitä mitä haluaa.

“Tässähän sen näkee, että vastavirtaan on kannattanut uida. Jos ovet eivät aukea, ne potkitaan auki”, Borg sanoo.

Tinja Hokkanen, teksti

Maija Huitu, tekstin editointi

Anniina Ståhlberg, kuvat

Julkaistu 2.9.2021 © Mimmit sijoittaa Oy

Tinja Hokkanen

Mimmit sijoittaa -median toimittaja.

Edellinen
Edellinen

Läpinäkyvä hinnoittelu on ekoteko – ja yleistyvä trendi tekstiilialan yrittäjien parissa

Seuraava
Seuraava

Taloudellinen suunnittelemattomuus on naisten kompastuskivi – millainen sijoittaja on suomalainen nainen?