”Olen aina tykännyt tehdä itse, joten yrittäminen tuntui luontevalta valinnalta” – Henrietta Moon toivoo, että nuoret naiset uskaltaisivat lähteä tekemään asioita rohkeammin

 

Henrietta Moon on aina ollut aktiivinen esimerkiksi yliopiston ainejärjestötoiminnassa. Nykyään hän johtaa Carbo Culture Oy:tä, jonka tavoitteena on valtavan hiilidioksidimäärän sitominen maaperään.

Tinja Hokkanen, teksti

Anniina Ståhlberg, kuvat

Vuonna 2013 Henrietta Moon oli Yhdysvalloissa kolmen kuukauden mittaisella intensiivikurssilla, jolla hän tapasi Chris Carstensin. Tapaamisen seurauksena syntyi  yritys, jonka tavoitteena on poistaa ilmakehästä gigatonni hiilidioksidia.

Carbo Culture Oy kehittää uutta teknologiaa hiilidioksidin talteenottoon ilmakehästä. Kasveja hyödyntävän teknologian avulla hiili muunnetaan stabiiliin muotoon, jossa se varastoidaan pysyvästi maaperään. 12 työntekijän kasvava yritys rekrytoi jatkuvasti lisää väkeä. 

“Jo silloin oli aika selvää, että ilmastonmuutos on tulevaisuudessa todella vakava ongelma. Halusimme löytää elegantin ratkaisun siihen, miten saada ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta alaspäin”, Moon kertoo.

”Tapani vaikuttaa on tekeminen”

Moon on aina ollut aktiivinen erilaisissa yhteisöissä, esimerkiksi yliopiston ylioppilaskunnassa. Ennen yritystoimintaa hän oli mukana useissa projekteissa ja vapaaehtoistoiminnassa.

“Tuntui siltä, että minun tapani vaikuttaa on tekeminen. Yrittäjyys on tuntunut parhaalta vaihtoehdolta, siinä pääsee luomaan jotakin uutta alusta alkaen”, Moon kuvailee.

Erilaiset projektit ja vapaaehtoistyö ovat opettaneet Moonia ja auttaneet oman yrityksen johtamisessa. Moon ei koskaan varsinaisesti ajatellut ryhtyvänsä yrittäjäksi.

“Tein näitä samoja asioita jo valmiiksi. Kun erilaiset projektit menestyivät ja tuottivat tulosta, yrittäminen tuli luonnollisena jatkumona.”

Rahan merkitys ei ole ollut Moonille koskaan kovinkaan suuri. Hän pitää rahaa työkaluna, jolla voi tehdä asioita.

“Raha ei ole merkinnyt minulle koskaan oikeastaan mitään. Omaa firmaa perustaessa raha on kuitenkin tärkeä väline. Totta kai rahaa tarvitsee elämiseen ja raha antaa aikaa kehittää uutta yritystä.”

”Paras keino tutustua yrittämiseen on tehdä töitä ja kerätä tietoa”

Moon antaa aloittelevalle yrittäjälle vinkin: tee töitä ja tutustu sitä kautta yrittäjän arkeen.

“Yrittämiseen liittyvää kirjallisuutta voi lukea vaikka kuinka paljon, mutta jos ei ole perustanut omaa yritystä ja lähtenyt kasvattamaan sitä, ei voi oikeasti tietää, millaista se on”, Moon tiivistää.

Moon suosittelee myös lähtemään mukaan start up -yrityksiin. Hänen mukaansa Suomessa on paljon yrityksiä, joissa voi päästä näyttämään olevansa utelias ja halukas oppimaan.

“Vaikka olisi startup-sijoittaja, kokemusta ei voi saada muuten kuin perustamalla yrityksen itse tai olemalla mukana kasvavassa yrityksessä.”

Ennen Carbo Culturea Moon on muun muassa työskennellyt opetusteknologiayrityksessä luovan teknologian kurssien parissa.

“Teimme ohjelmointia ja robotiikkaa musiikin ja taiteen kautta. Se oli todella hauskaa ja siinä pääsi harjoittelemaan oman firman rakentamista.”

Moonin mielestä paras lähtökohta ryhtyä yrittäjäksi on ahkera työnteko ja tiedon kerääminen tekemisen kautta. Hän rohkaiseekin erityisesti nuoria naisia tekemään itseään kiinnostavia asioita.

“Toivoisin, että nuoret naiset yrittäisivät esimerkiksi päästä alkuvaiheen firmoihin mukaan ja lähtisivät tekemään rohkeammin asioita”, Moon kiteyttää.

Tinja Hokkanen, teksti

Maija Huitu, tekstin editointi

Anniina Ståhlberg, kuvat

Julkaistu 4.1.2022 © Mimmit sijoittaa Oy

Tinja Hokkanen

Mimmit sijoittaa -median toimittaja.

Edellinen
Edellinen

Vaihtovelkakirjaan sijoittaminen on tie kasvuyrityksen omistajaksi

Seuraava
Seuraava

Syksyn 2021 suosituimmat jutut 5 + 1