Mimmit sijoittaa -podcast saa jatkoa ja uudet kasvot – “Tänä vuonna teemme asunnon ostamiselle saman kuin rahastosijoittamiselle vuosia sitten”

Suosittu Mimmit sijoittaa -podcast saa jatkoa Mimmit sijoittaa asuntoihin -podcastin myötä, nyt uusin kasvoin. Mimmien tiimi ennustaa, että asunnon ostaminen on ajankohtaisempaa kuin koskaan ja ansaitsee siksi oman podcast-kauden. Uusi kausi lupaa tarjota kuulijoilleen ikivihreää tietoa ja vahvistaa taloustaitoja.

Asuntosijoittaja ja yrittäjä Suvi Kinnunen on uuden Mimmit sijoittaa asuntoihin -podcastin vetäjä.

Viime vuoden lopussa Mimmit sijoittaa -media tiedotti Instagram-tilillään, että rakastettu Mimmit sijoittaa -podi on tullut tiensä päähän perustajakaksikon, Pia-Maria Nickströmin ja Hanna Tikanderin vetämänä. Nickström ja Tikander kertoivat syiksi ajankäyttöhaasteet ja sen, että vuonna 2019 perustettua podia oltiin tehty paljon kauemmin kuin alun perin oli ollut tarkoitus. Kaksikko kertoi, että muu työ Mimmit sijoittaa -brändin parissa jatkuu.

Se, mitä ei tuolloin paljastettu, oli se, että Mimmien podcast saa tänä keväänä jatkoa tutulla tyylillä ja uusilla kasvoilla. Mimmit sijoittaa asuntoihin -podcast keskittyy asunnon ostamiseen, asuntomarkkinan ajankohtaisuuksiin ja ikivihreiden taloustietojen jakamiseen. Mimmit sijoittaa asuntoihin -podcastin uudeksi luotsaajaksi on valittu Suvi Kinnunen. Kinnunen on asuntosijoittaja, yrittäjä ja Airbnb-host. 

“Jos joku on oikea henkilö juontamaan asunnon ostamiseen keskittyvää podcastia, niin se on Suvi. Me olemme tästä podin jatkumosta todella innoissamme. On hienoa, että työ taloustaitojen jakamisen parissa jatkuu, tällä kertaa asuntomarkkinaan keskittyen. Jos lukee uutisia, tietää, että asuntojen ostamisesta puhutaan mediassa enemmän kuin vuosiin. Siksi haluamme olla keskustelussa mukana”, Mimmit sijoittaa -median perustaja Pia-Maria Nickström kertoo. 

“Tänä vuonna teemme asunnon ostamiselle saman kuin Pia-Maria ja Hanna tekivät rahastosijoittamiselle muutama vuosi sitten. Asunnon ostaminen on yhtä lailla vaikeaksi ja monimutkaiseksi mielletty aihe. Näen, että tällä on yhteiskunnallista merkitystä”, Suvi Kinnunen alleviivaa. 

“Toivomme, että asuntoihin keskittyvä podimme tulee tavoittamaan tänä keväänä kaikki asunnon ostamisesta, asuntomarkkinasta tai muuten vaan yleissivistävästä ja ruohonjuuritasoisesta taloustiedosta kiinnostuneet. Odotan innolla sekä Suvin että podcastin asiantuntijavieraiden antia tulevalla kaudella”, Mimmit sijoittaa -median päätoimittaja Evita Lestinen kertoo.

Podcast-jaksojen yhteistyökumppanina toimii Nordea. Nordea on luvannut tuoda kaudelle mukaan asiantuntijavieraita, tiedollista lisäarvoa ja pankin näkökulmaa asunnon ostamiseen. 

Mimmit sijoittaa asuntoihin -podcastin ensimmäisen kauden ensimmäinen jakso julkaistaan vapaaseen jakeluun ja Spotifyyn 18.3. Uusi jakso ilmestyy läpi kevään joka viikko aina maanantaisin. 

***

Jäikö kysyttävää? Ole empimättä yhteydessä mimmien päätoimittaja Evita Lestiseen meiliteitse evita@mimmitsijoittaa.fi tai puhelimitse numeroon 045 233 8187.

Mimmi

Generalisti, joka kuuntelee aina ennen kuin vastaa. Lukee Saariota ja soittaa Schubertia. Fanittaa energiapatukoita, tarra-arkkeja ja toimivaa elektroniikkaa. Miettii talous- ja rahakysymyksiä työkseen, vaaleanpunainen sijoitusliivi yllään.

Edellinen
Edellinen

Tiktok synnyttää ilmiöitä ja vaikuttaa kuluttajiin – Miksi erilaiset trendit nousevat ja laskevat kiihtyvällä tahdilla?

Seuraava
Seuraava

Kauhistuttaako ajatus 9–17 toimistotöistä? Kyse on arvojen muutoksesta