Murskataan “Yrittäjän täytyy työskennellä kellon ympäri” ja neljä muuta myyttiä yrittäjyydestä 

Mainos: UKKO.fi

Yrittäjät ovat nykyisin kirjava joukko eri alojen osaajia. Jotkin mielikuvat yrittäjistä istuvat kuitenkin tiukassa. Pyysimme laskutuspalvelu UKKO-konsernin toimitusjohtaja Lauri Timgreniä kaveriksi murtamaan yrittäjämyyttejä! 

Kuva: Johanna Taskinen

Pyysimme laskutuspalvelu UKKO.fi:n toimitusjohtaja Lauri Timgreniä vastaamaan yleisiin ennakkoluuloihin yrittäjistä ja yrittäjyydestä. 

Väite 1: ”Hyväksi yrittäjäksi synnytään”

”Kuka tahansa voi ryhtyä yrittäjäksi, sillä yrittäjälle ei ole koulutusvaatimuksia tai ikärajoja”, Timgren kertoo.

Yrittäjyyden ei siis tarvitse virrata verissä. Yrittäjä tarvitsee kuitenkin pitkäjänteisyyttä, riittävän hyvän liiketoimintaidean ja osaamista, jota hyödyntää ja kehittää.

Hyvä juttu, sillä kenellä tahansa on mahdollisuus jalostaa näitä ominaisuuksia itsessään!

Väite 2: ”Yrityksen perustaminen on hankalaa ja byrokraattista” 

Asia saattoi olla näin vuosia sitten, mutta ajat ovat muuttuneet!

Yrittämisen aloittaminen on tehty helpoksi. Kenenkään yrityshaaveiden pitäisi enää jäädä kiinni siitä, että aloittaminen olisi vaikeaa.

Yrityksen byrokratiaa helpottamaan taas on nykyisin apureita, kuten UKKO.fi. UKKO Yrittäjä -palvelu on erinomainen erityisesti heille, joita kirjanpitoon ja kuittien pyörittelyyn liittyvät tehtävät eivät inspiroi.

“Lisäksi UKKO.fi auttaa yrityksen perustamisessa ja tarvittavissa ilmoituksissa. Tyhmiä kysymyksiä ei ole. UKKO.fi:n kautta saa apua taloustiimiltä milloin tahansa”, Timgren kertoo.

Y-tunnuksen saamiseksi ei siis tarvitse enää täyttää loputonta pinoa paperilappusia ja juosta pää kolmantena jalkana virastosta toiseen, huh!

Väite 3: ”Yrittäjiä ei tueta tarpeeksi” 

Tässäkin pätee se, että ajat ovat muuttuneet, sillä apua on tarjolla ehkä enemmän kuin koskaan.

Timgren suosittelee hyödyntämään UKKO:n Yrittäjyyskoulua. Yrittäjyyskoulun kattavista (ja maksuttomista!) oppaista voi oppia kaikkea aina verotuksesta taloushallintoon ja hinnoittelusta lakikiemuroihin.

Lisäksi on hyvä muistaa, että Suomessa uuden yrityksen perustaja voi hakea starttirahaa. Myös myöhemmin yrittäjäuralla on mahdollista saada tukia esimerkiksi investointeihin.

Väite 4: ”Yrittäjän työ on yksinäistä ja kaikki täytyy tehdä itse” 

Väite ei pidä paikkaansa, vaikka siinä onkin perää, sillä varsinkin yrittäjyyden alkuvaiheessa on harvoin mahdollista palkata laajaa tiimiä ympärilleen.

Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse – eikä kannata! – tehdä yksin. Asioiden ulkoistaminen säästää aikaa, jonka voi käyttää itselleen mieluisampien tehtävien tekemiseen. 

”Fiksuinta on keskittyä omaan ydinosaamiseen ja ottaa asiantuntevaa apua muuhun”, Timgren toteaa.

Väite 5: ”Yrittäjän täytyy työskennellä kellon ympäri eikä lomia ole” 

On totta, ettei yrittäjällä ole samalla tavalla annettuja työaikoja kuin työsuhteessa olevalla, mutta kenenkään ei tarvitse työskennellä kellon ympäri.

”Yrittäjyys vaatii luonnollisesti sinnikkyyttä ja kykyä sietää muutoksia, mutta on hyvin lyhytnäköistä uhrata oma hyvinvointi yrityksen pyörittämiseen”, Timgren muistuttaa.

Yrittäjyyden kuvaa on siis aika uudistaa, sillä ei ole vain yhdenlaista tapaa olla yrittäjä. Timgrenin mukaan motivaatio yrittäjyyteen kumpuaa monilla halusta elää oman näköistä elämää ja tehdä itselle mielekästä työtä.

Yrittäjyys saa olla intohimo, mutta sen ei pidä olla koko elämä.

Yrittäjyyttä on niin monenlaista kuin on yrittäjiäkin. Millainen yrittäjä sinä haluaisit olla? Se on kysymys, jota jokaisen yrittäjän ja yrittäjämielisen kannattaa pohtia. Mimmien tiimiltä kysyttäessä vastaus on selvä: rohkeasti omaa juttua tekevä, mokista opiksi ottava, lannistumatta eteenpäin kulkeva. Ja ennen kaikkea joku, joka rohkenee kysyä apua, kun ei itse tiedä tai osaa!

Iines Joronen

Globaaleista ilmiöistä kiinnostunut valtsikalainen, joka inspiroituu intuitiokorteista ja kovista treeneistä. Mimmit sijoittaa -median toimittaja.

Edellinen
Edellinen

Päätoimittajan kynästä: Itku tulee joka tapauksessa 

Seuraava
Seuraava

Näin saat lainaa ensiasunnon ostamista varten