Oh no! Perintäkirje kilahti postilaatikkoon!

Mainos: Intrum Oy

Vaikka suomalaiset ovat stereotyyppisesti tunnollisia, on jopa puolta suomalaista joskus muistutettu laskun maksamisesta, kirjoittaa Intrum Oy:n perinnän asiantuntija.

KUVA: Veera Kesänen

Ensimmäinen reaktio, kun perintäkirje kilahtaa postilaatikkoon, on usein pienimuotoinen säikähdys. Mieleen nousee kauhukuvia, tulee kirje sitten yllätyksenä tai odotettuna. Kirjettä ei tarvitse säikähtää, mutta siihen kannattaa reagoida. Maksamaton lasku ei nimittäin häviä minnekään, mutta kulut sen sijaan kasvavat asian pitkittyessä.

Perintäkirjeet ovat tavallisia, jopa puolet saaneet joskus muistutuksen

Vaikka suomalaiset ovat stereotyyppisesti tunnollisia, on jopa puolta suomalaista joskus muistutettu laskun maksamisesta. Yleisimmät syyt maksamattomuudelle ovatkin unohdus ja se, ettei rahaa juuri maksuhetkellä olekaan. 

Perintäkirje ei siis ole mikään harvinaisuus, eikä sen saapuessa kannata vaipua epätoivoon tai häpeään. Ongelmalliseksi tilanne menee vasta siinä vaiheessa, kun maksamattomat laskut kasaantuvat tai aiempien velkojen maksuun otetaan lisää velkaa. 

Maksuhäiriömerkintää ei saada yllättäen

Maksumuistutus tai perintäkirje ei vielä merkitse maksuhäiriömerkintää. Maksuhäiriömerkintää ei saa yllättäen, vaan sen mahdollisuudesta kerrotaan aina perintäkirjeessä. Mikäli perintäasia etenee käräjäoikeuteen, tulee oikeudesta tuomion yhteydessä maksuhäiriömerkintä.

Maksuhäiriömerkintä ja luottotietojen menettäminen tarkoittavat samaa asiaa ja vaikeuttavat monesti jokapäiväistä elämää. Pankkilainan saaminen ja asunnon vuokraaminen hankaloituu ja pienetkin asiat, kuten puhelinliittymän tai internet-yhteyden saaminen, voivat estyä. Maksuhäiriömerkintä poistuu vasta, kun sille määritelty säilytysaika, joka on nykyisellään 2–4 vuotta, on kulunut. 

Työn alla oleva lakihanke pyrkii kuitenkin lyhentämään maksuhäiriömerkintäajan kuukauteen siitä, kun velka on maksettu. Muutos olisi velkansa maksaneiden osalta hyvä ja tarpeellinen.

Perintä etenee lain mukaisesti vaiheittain 

Perinnän vaiheet, kulut ja viivästyskorko on säädelty laissa, minkä lisäksi perinnässä tulee noudattaa hyvää perintätapaa

  1. Ensin laskusta lähetetään kirjallinen maksumuistutus, johon lisätään yleensä 5 euron muistutusmaksu sekä viivästyskorot. Perintätoimisto saattaa lähestyä sinua myös viestillä jo ennen maksumuistutuksen lähettämistä. Ellei laskua pysty maksamaan eräpäivään mennessä, kannattaa ottaa yhteyttä muistutuksen lähettäjään ja pyrkiä sopimaan maksusta. 

  2. Jollei laskua maksumuistutuksesta huolimatta makseta, siirtyy asia yleensä jo muutaman päivän kuluessa maksumuistutuksen eräpäivästä perintään ja laskusta lähetetään maksuvaatimus. Tässä vaiheessa summaan on lisätty perintäkulut. 

  3. Jollei laskua ja kuluja maksuvaatimuksesta huolimatta ole maksettu, lähetetään muutaman päivän kuluttua ensimmäisen maksuvaatimuksen eräpäivästä yleensä toinen maksuvaatimus, johon lisätään lisää perintäkuluja.

  4. Viimeisenä keinona asia etenee oikeudelliseen perintään, jossa velalle haetaan käräjäoikeudesta maksuvelvollisuuden vahvistavaa tuomiota. Jos käräjäoikeus antaa asiasta tuomion, seuraa siitä maksuhäiriömerkintä luottotietoihin. 

Entä jos laskua ei ole varaa maksaa?

Omasta tilanteestaan kannattaa olla avoin ja rehellinen ja ottaa rohkeasti yhteyttä perintätoimistoon. On kaikkien osapuolten etu, että maksusta sovitaan. Sopimalla voi välttyä ylimääräisiltä kuluilta ja maksuhäiriömerkinnöiltä.

Elämä voi joskus kuitenkin sotkea hyvätkin suunnitelmat ja aiemmin tehdyssä maksusuunnitelmassa pitäytyminen tulee mahdottomaksi. Myös tällöin on tärkeää olla yhteydessä perintätoimistoon, jottei asia huomaamatta etene oikeudelliseen perintään tai maksuhäiriömerkintään ja jottei tuloja tai omaisuutta jouduta ulosmittaamaan. Meillä Intrumilla tavoite on aina auttaa saamaan oma talous hallintaan ja löytää keinot eteenpäin.

Häpeä omasta taloustilanteesta johtaa toisinaan silmien ummistamiseen ongelmilta. Silloin voi auttaa, jos tietää, että moni on joskus ollut samassa tilanteessa. Vaatii myös rohkeutta kertoa asiasta. Arvostan jokaista, joka sen tekee. 

Katarina Mykkälä

Perinnän asiantuntija Intrumilla, joka rakastaa syvällisiä keskusteluita elämästä ja unelmista. Pitää tärkeänä kohdata jokainen tilanteestaan riippumatta arvokkaasti, aidosti sekä ymmärtäväisesti.

‎Vieraskynä

Haluatko sinäkin vieraskynäilijäksi? Lähetä tekstisi osoitteeseen evita@mimmitsijoittaa.fi!

Edellinen
Edellinen

Mimmit sijoittaa -podcastin 9. tuotantokausi alkaa tänään – Näin uusi tuottari eroaa aiemmista

Seuraava
Seuraava

Viivi Lehtonen elää ulkomailla unelmaelämäänsä reilun tonnin kuukausibudjetilla – ”Aloin maksamaan asuntolainan tapaan retkeilyautoa, jossa elän”