Hanna ostaa ensimmäiset osakkeensa!

Uusi viikko, uusi podcast-jakso! Mimmit sijoittaa -podin kakkostuottari on hyvässä vauhdissa ja toisessa jaksossa sukelletaan osakepoiminnan perusteisiin. Kuuntele jakso täältä!

Tai no, tämä on aihe josta on kirjoitettu tuhansia kirjoja, joten parinkymmenen minuutin keskustelu aiheesta on korkeintaan pintaraapaisu. Mutta jostain pitää aloittaa!

Kuten te tässä vaiheessa varmasti jo tiedätte, olen itse vannoutunut indeksisijoittaja enkä harrasta suoraa osakepoimintaa juuri ollenkaan. Siitä huolimatta perusteet on hyvä olla hanskassa, sillä osakkeisiinhan se indeksikin sijoittaa.

Jakson aikana käydään läpi seuraavat neljä tunnuslukua, jotka ovat tuttuja myös mimmien sijoitussanaston puolelta;

1. Liikevaihto on yrityksen tuotteista tai palveluista saatu myyntisumma, josta on vähennetty arvonlisävero. Arvonlisävero (eli ALV) vähennetään koska se ei ole yrityksen omaa rahaa vaan maksetaan verottajalle.

Liikevaihto kertoo, millä summalla yrityksen tuotteita tai palveluja on myyty, eli kuinka hyvin firman tarjonta on käynyt kaupaksi. Liikevaihto ei kuitenkaan kerro, onko yritys tehnyt voittoa vai tappiota, vaan sen kertoo yrityksen tulos.

2. Liiketulos on yrityksen liikevaihto, josta on vähennetty kaikki kulut. Esimerkkejä kuluista voi olla tuotteen valmistamiseen tarvittavat materiaalit tai henkilöstölle maksettavat palkat. Jos yrityksen tulos on positiivinen puhutaan liikevoitosta, ja jos se on negatiivinen, liiketappiosta.

Nettotulos taas on se summa, joka jää tuloslaskelmassa “viivan alle”. Nettotulos saadaan vähentämällä liiketuloksesta rahoituskulut (vaikka veloista maksettavat korot) ja verot. Tästä summasta yritys voi halutessaan jakaa osinkoa osakkeenomistajille.

3. EPS on lyhenne sanoista Earnings Per Share, ja tarkoittaa tulosta (eli voittoa tai tappiota) jonka pörssiyhtiö on tehnyt osaketta kohden. Suomennettuna EPS onkin (ihan loogisesti) osakekohtainen tulos.

EPS lasketaan jakamalla pörssiyhtiön tulos pörssiyhtiön osakemäärällä.

Esimerkki: Pörssiyhtiön tulos on 1000 euroa, ja osakkeita on 100 kappaletta. Tällöin EPS on 1000 / 100 = 10, mikä tarkoittaa sitä, että yritys on tehnyt 10 euron voiton jokaista osakettaan kohti.

EPS on siis riippuvainen osakkeiden lukumäärästä, mikä tarkoittaa sitä, että EPS ei itsessään sano yrityksen tuloksesta mitään.

4. P/E-luku, price to earnings tai suomeksi hinta per tulos, auttaa arvioimaan, kuinka paljon sijoittajat ovat valmiita maksamaan yhtiön osakkeesta.

Jos P/E-luku on korkea, sijoittajat uskovat yhtiön voivan kasvattaa tulostaan tulevaisuudessa paljonkin. Esimerkki: jos yhtiön P/E on 50, se tarkoittaa, että sijoittajat ovat halukkaita maksamaan 50 euroa jokaisesta yhtiön tällä hetkellä tekemästä eurosta.

Saat P/E:n jakamalla osakkeen hinnan osakekohtaisella tuloksella (eli EPS:llä). Sinun ei kuitenkaan tarvitse laskea P/E-lukua itse, sillä se löytyy esim. osakevälittäjän sivuilta.

Koko pörssin historiallinen keskimääräinen P/E on 16. Yleisesti ottaen sanotaan, että tasaista tulosta tekevillä arvoyhtiöillä P/E on matalampi (alle 16), kun taas pienemmillä kasvuyhtiöillä P/E on tyypillisesti korkeampi (yli 16). Toisaalta matala P/E voi myös kertoa siitä, että sijoittajat eivät usko yhtiön tulevaisuuteen.

P/E ei siis kerro koko totuutta! Muistathan siis, että tunnuslukuja kannattaa tarkastella osana suurempaa kokonaisuutta, ja sitten vasta muodostaa käsitys yrityksen tilanteesta.

Näiden tunnuslukujen perusteella tehdään jaksossa pieni analyysi yhtiöstä, jota Hanna on kiinnostunut ostamaan. Sen jälkeen käymme vielä läpi osakkeen ostoprosessin käytännössä – Hanna nimittäin repäisee ja ostaa ihka ensimmäiset osakkeensa studiossa! 💸

Kuuntele tämä ja aiemmat podijaksot Acastista, tai mistä tahansa muusta podcast-äpistä josta olet tottunut podeja kuuntelemaan. ❤️Ja kerro ihmeessä, mitä mieltä olit jaksosta!

Ihanaa viikkoa, mimmi! ⚡️

2 kommenttia

  1. Iiris 19.08.2019

    Moikka! Kiitos hyvästä jaksosta! Tätä olen odottanut.😊 Oon ottanut muutamia jenkkiyrityksiä Nordnetin kautta seurantalistalle. Näen heidän osakkeen tämän hetkisen hinnan, mutta en p/e lukua. Näin lähes kaikkien jenkkiyritysten kohdalla, joita seuraan. Mistähän tämä johtuu? Eikö nämä osakkeet ole myytävänä Nordnetin kautta? Onko teillä muutoin jotain vinkkejä, joita kandeis huomioida jenkkiyrityksiin sijoittaessa esim. juuri Nordnetin kautta? Kiitos kaikesta avusta, tän mielenkiintosen matkan alussa.😊🤑

    Vastaa
    • Pia 25.08.2019

      Heippa Iiris! Mahtavaa. ☺️ Olen törmännyt samaan, enkä oikeastaan tiedä, mistä se johtuu. Esimerkiksi Facebookin osakkeen, jota olen ostanut Nordnetin kautta, P/E-lukua ei ole nähtävissä palvelussa. Mutta sen voi tsekata esim. Nasdaqin sivuilta. Tunnusluvun poissaolo ei siis tarkoita, ettei osake olisi ostettavana Nordnetissa! ❣️

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *