Mimmit sijoittaa 1v. – tässä ekan vuoden kohokohdat

Mimmit sijoittaa -blogi täytti tällä viikolla vuoden. Paljon onnea vaan! 🍰 Ajattelin, että olisi mukavaa muistella yhdessä, mitä kaikkea tämän ensimmäisen vuoden aikana on tapahtunut. Tässä se siis tulee, recap á la mimmien “eka luokka”.

13.8.2018 Istuin vanhempieni ruokapyödän ääressä Kulosaaressa ja päätin perustaa sijoitusblogin. Edeltävän vuoden olin opiskellut sijoittamista ja kirjoittanut muutamia tekstejä ajatusten jäsentelyksi. Lukiessani niitä läpi hekottelin ja ajattelin, että ehkä jollain on yhtä surkea huumori kuin mulla ja saa näistä jotain iloa irti.

15.11.2018 Olin julkaissut blogiin muutaman postauksen kun Julia Thurén pyysi mut vieraaksi “Melkein kaikki rahasta” -podiinsa. Olin kauhusta kankea mutta liian imarreltu vastaavani kielteisesti, ja saavuin äänitysaamuna Pasilaan 20 minuuttia ennen sovittua aikaa. Potkin pikkukiviä Ylen pihalla yhdeksään saakka. Lopulta homma luisti ihan hyvin ja Julialta olen saanut sen jälkeen tsempit muihinkin projekteihin. ❤️ Voit kuulla jakson (ja mun värisevän äänen) täältä

23.1.2019 Tammikuun lopulla Hanna tuotti ensimmäisen Mimmit sijoittaa -tapahtuman. Mietittiin tovi, kutsutaanko vain omia kavereita tapahtumaan vai tehdäänkö siitä julkinen. Päädyttiin julkaisemaan tapahtuma ja hyvä niin, koska sen seurauksena saimme monilta mimmeiltä kyselyjä tulevista tapahtumista. Yhden ehdottoman kohokohdan muodostaakin kaikki ne 20 (!!!) tapahtumaa, jotka me kevään aikana ehdittiin järkätä.

29.3.2019 HS Helsinki julkaisi jutun meidän sijoitustapahtumista. MITÄ MITÄ onko joku Hesarin kaupunkitoimituksessa oikeasti tietoinen saatikaan kiinnostunut meidän toiminnasta??, me ällisteltiin Hannan kanssa matkalla haastatteluun. HS Helsingin artikkelin jälkeen kävin myös puhumassa sijoittamisesta Ylen Aamu TV:ssä ja se poiki myös jutun mm. Talouselämään.

23.4.2019 Huhtikuun lopulla me käytiin Hannan kanssa Asennemedian toimistolla allekirjoittamassa sopparit Mimmit sijoittaa -podcastin aloittamisesta. Tapaamisen jälkeen syötiin lohikeittoa Kauppahallissa onnesta soikeina. Loppukevät kuluikin studiolla, voit kuunnella podin ykköstuottarin täällä.

13.5.2019 Loppukeväästä halusimme järjestää vielä yhden suuremman tapahtuman, jotta saisimme mahdollisimman monta mimmiä aloittamaan sijoittamisen ennen kesälomaa. Sadan mimmin tapahtuma järkättiin Epicenterissä. Huokaisin helpotuksesta kun huomasin, että muista tapahtumista tuttu intiimiys ja avoimuus säilyi suuremmassakin porukassa. Epicenterin tapahtuma näytti suuntaa sille, minkälaisia tapahtumia Hanna tulee tulevaisuudessa järkkäämään.

27.6.2019 Lomaillessani Portugalissa sähköpostilaatikkooni ilmestyi viesti jossa luki, että Mimmit sijoittaa on ehdolla Vuoden Sijoittaja -kilpailussa kategoriassa Vuoden Sijoitusteko 2019. WHAT?!?! Kuinka siistiä saada tällainen ehdokkuus meidän toiminnalle? Vielä siistimpää olisi tietenkin voittaa… Äänestys on vielä käynnissä, voit äänestää meitä täältä. ❤️

12.8.2019 Helpotukseksemme emme saaneet podistudiolta potkuja ykköstuottarin sekoilun jälkeen (hehe), vaan Mimmit sijoittaa -podin kakkostuotarin ensimmäinen jakso julkaistiin viime maanantaina! Voit kuunnella sen täältä. Sitä seuraavana päivänä blogi täyttikin vuoden. 🎈

Lukuvuosi 2018-2019 oli hurja vuosi monella tapaa. Arki muuttui aikalailla, kun oma sivuprojekti – tämä pieni sijoitusblogi – kasvoi kymmenentuhannen mimmin yhteisöksi ja kahden mimmin päiväduuniksi opintojen ohella.

Kesä lähenee loppuaan, ja on aika suunnitella Mimmit sijoittaa -toiminnan tokaa vuotta. Mimmit, mitä te haluatte nähdä lisää?

PS. Huomenna ilmestyy taas uusi podijakso. Tule siis huomenaamulla tänne kurkkaamaan, mitä se käsittelee! 💸

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *