Elämä

Mimmit sijoittaa 1v. – tässä ekan vuoden kohokohdat
Mimmit sijoittaa -blogi täytti tällä viikolla vuoden. Paljon onnea vaan! 🍰 Ajattelin, että olisi mukavaa muistella yhdessä, mitä kaikkea tämän ensimmäisen vuoden aikana on tapahtunut. Tässä se siis tulee, recap á la mimmien “eka luokka”. 13.8.2018 Istuin vanhempieni ruokapyödän ääressä Kulosaaressa ja päätin perustaa sijoitusblogin. Edeltävän vuoden olin opiskellut sijoittamista ja kirjoittanut muutamia tekstejä ajatustenLue lisää
Kun tekisi mieli vain törsätä kaikki veronpalautukset
Ensi viikolla saan veronpalautuksia 956,78 euroa. Kyllä, luit aivan oikein, aloitin tämän tekstin lesoamalla omilla veronpalautuksillani. Viime vuonna kirjoitin postauksen siitä, miten veronpalautukset kannattaa käyttää fiksusti (tl;dr: sijoita ne). No, tänä vuonna harhailen. Olen tiukasta rahatilanteesta huolimatta pysynyt tyynen tyytyväisenä koko kesän, kunnes eilen juutuin tuijottamaan kotimatkalla näyteikkunaa. Siellä vaan oli niin hirveästi kaikkea mitäLue lisää
Viisi talouspodia, jota kuuntelen kesällä laiturinnokassa
Voiko omaan blogiin palata superkasuaalilla postauksella kommentoimatta parin kuukauden hiljaiseloa millään tavalla? Todellakin voi. En itse ainakaan keksi mitään tylsempää luettavaa kuin laiskan/kiireisen/väsyneen/epäinspiroituneen sijoitusbloggarin selittelyä siitä, missä päivitykset ovat viipyneet. Joten, here goes: tässä viisi talousaiheista podia, jota olen kuunnellut kesällä laiturinnokassa! Planet Money. Ah. Mielenkiintoisesti toteutettuja, parinkymmenen minsan kiehtovia radiotarinoita taloudesta (I know, kuulostaaLue lisää
Näin kävi syksyn säästösuunnitelmalleni
1.1.2018 2018. Vuosi, kun aloitin hiusteni föönaamisen. Vuosi, kun palasin koulun penkille. Vuosi, kun perustin tämän blogin. Tai itse asiassa kaikki nämä asiat tapahtuivat vasta syksyllä. Viime uudenvuodenaaton olin Wellingtonissa. Vuoden ensimmäisenä päivänä herättiin aamuviideltä ja ajettiin satamaan, jossa odotti laiva Eteläsaarelle. Vietin ensimmäisen puoliskon tästä vuodesta ajaen pientä vihreää pakua Uuden-Seelannin rantoja pitkin. SeLue lisää
Mimmi, miksi sä sijoitat?
Löysin vanhasta muistikirjastani aukeaman, jonka olin vaatimattomasti otsikoinut sanoin “UUSI ELÄMÄNI”. Otsikon alla seurasi päiväjärjestys, johon oli aikataulutettu kaikki visualisointiharjoituksista vatsalihasliikkeisiin. Tämän kirjoittaminen nettiin tietenkin nolottaa. Mutta uskon, etten ole ainoa joka on epätoivoisessa tilassa tarttunut samaan, lohduttavaan ajatukseen; huomenna täydellinen elämäni alkaa, koska silloin teen kaikki nämä asiat mitä en koskaan tähän mennessä ole jaksanutLue lisää
Niin siinä sitten kävi
Hei taas ihanat mimmit. Niin siinä sitten kävi; kun koulu alkoi, minä ryömin luolaan josta ei ollut kontaktia ulkomaailmaan, jonka seiniä koristivat reflektiopaperit, laskutehtävät, ryhmätyöt, akateemiset artikkelit ja kaiken maailman case studyt. Torstaina jaksoin sentään laittaa ripsaria naamaan ja käydä kuuntelemassa Nordic Innovation Seminar:ia Hankenilla, jossa ultimate boss lady Isabella Löwengrip vieraili. Isabellalta kysyttiin, mitäLue lisää
Onko pakko jaksaa: Elämä on epätäydellistä
kuvalähde Viime viikko oli maisteriopiskelujeni orientaatioviikko. Se vietettiin tutustuen Aalto-yliopistoon, uusiin opiskelukavereihin, professoreihin, opiskelijajärjestöihin ja opiskelijaelämään. Tiistaina puhuimme gradun kirjoittamisesta. Yksi professoreista kertoi havainneensa yllättävän monella opiskelijalla pakkomielteen gradun parhaan arvosanan saamisesta. Hän katsoi meitä vakavasti ja sanoi, ”Elämä ei ole täydellistä. Elämä on epätäydellistä.” “Te ette kaikki voi saada parhaimpia arvosanoja. Maailma ei toimiLue lisää